torstai 5. heinäkuuta 2018

Kiitos!

Puistotoiminta on minun osaltani päättynyt. Kiitos kaikille ihanille sadoille tuttavuuksille, joihin olen vuosien aikana saanut tutustua. Puistoon oli aina kiva tulla ja puistossa oli aina hyvä olla.

Toivon, että toiminta jatkuu jonkun muun toimesta ja karusellipuisto pysyy eläväisenä kohtaamispaikkana alueen lapsiperheille.

Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen,
Larissa

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Tarjolla iltapuistoilua!

Puistoilut jatkuvat iltapäivisin/iltaisin, jos kysyntää riittää ja lapsia löytyy!

Olen aloittanut lastentarhanopettajan työt päiväkodissa ja siksi en voi enää järjestää puistotoimintaa aamupäivisin. Jos lapsia löytyy, aloitan toiminnan iltapäivisin/iltaisin.

Puistoaika on joko klo 16-18 tai 17-19, päivät tiistai ja/tai torstai.

Aloitan heti, kun saan ryhmän täyteen. Laita siis pikaisesti viestiä, jos kiinnostuit: puisto@hoitopaikka.net.

Odotan kovasti puistoiluja, toivottavasti päästään aloittamaan pian! Myös jo päiväkodin aloittaneilla vanhoilla puistoilijoilla on nyt hyvä mahdollisuus joko jatkaa puistohoidossa tai tulla leikkimään leluilla ja kertomaan kuulumisia.

Keväisin terveisin, Larissa

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Puistoilut jatkuvat 10.8.2017

Aloitamme syyskauden tutustumiskerralla torstaina 10.8.2017, jolloin olen puistossa klo 10.00-11.00. Tervetuloa silloin tutustumaan, leikkimään leluilla ja täyttämään puistosopimusta!
Lapset jäävät ensimmäisen kerran hoitoon tiistaina 15.8.

Syyskauden puistopäivät ovat tiistai ja torstai klo 9.30-11.30. Jatkamme puistoiluja 2.11. saakka. Torstain ryhmä on alkusyksyn osalta täynnä, tiistaille mahtuu vielä mukaan jo elokuussa. Lokakuussa on tilaa kummassakin ryhmässä. Laita viestiä, jo hoitopaikka kiinnostaa!

Nähdään puistossa!
Larissa
puisto@hoitopaikka.net

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Tervetuloa puistohoitoon elo-syys-lokakuuksi!

Puistotoiminta jatkuu syksyllä 2017. Puistopäivät varmistuvat heinäkuussa, alustavasti viikonpäivät ovat tiistai ja torstai. Syksyn puistokausi alkaa 10.8. ja päättyy 31.10.

Puistohoito on avoimen varhaiskasvatuksen palvelu. Toimin yksityisenä puistotätinä ja kaupunki valvoo toimintaani. Hoito on ulkona, leikkipuistossa tapahtuvaa lyhytaikaista leikkitoimintaa. Puistossa opettelemme hoitoon jäämistä ja yhdessä leikkimistä.
Puisto sijaitsee Etelä-Leppävaarassa aivan kauppakeskus Sellon läheisyydessä osoitteessa Huvilinnanaukio 1.

Otan jokaiseen puistoryhmään noin 5-7 lasta. Puistohoidon voi aloittaa noin vuoden ikäisenä, kun lapsi osaa kävellä. Hoidossa olevat lapset ovat useimmiten iältään 1-4-vuotiaita. Puistohoidon voi aloittaa myös kesken kauden, jos tilaa on. Puistohoito on maksullista (30€/60€/kk/lapsi tai 75€/150€/kausi/lapsi riippuen viikottaisten puistopäivien määrästä).

Ilmoittautuminen puistohoitoon tapahtuu sähköpostitse tai yhteydenottolomakkeella. Laita viestiin lapsesi nimi ja ikä sekä yhteystietosi. Kerro myös, mikä viikonpäivä teille sopisi parhaiten, kuinka monena päivänä lapsi puistoilee ja milloin olisitte aloittamassa. Vastaan mahdollisimman pian.
Tervetuloa puistohoitoon!

Nähdään puistossa!

Larissa
puisto@hoitopaikka.net
http://puisto.hoitopaikka.net

Löydät puistosivut myös Facebookista nimellä "Huvilinnanaukion leikkipaikan puistotätitoiminta"

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Aurinkoinen kevätkauden aloitus

Aloitimme kevätkauden aurinkoisessa säässä. Kasassa on mukava joukko uusia pieniä puistoilijoita.

Ryhmiin mahtuu mukaan toukokuun alusta alkaen vielä 1-2 lasta. Kesäkuuksi perustan kolmannen puistoryhmän keskiviikoksi, jos kysyntää riittää. Ole siis ajoissa liikkeellä, jos kesähoitopaikka kiinnostaa!

Tervetuloa tutustumaan ja leikkimään leluilla, nähdään puistossa!

Larissa, puisto@hoitopaikka.net